Sijoittaminen elää uutta vaihettaan ja yhä useammat ovat kiinnostuneita siitä. Sijoittamisen muotoja ja tapoja on monenlaisia. Itselleen kannattaa valita sopivin vaihtoehto, jotta sijoittaminen onnistuu parhaiten. Kerromme vinkkejä sijoitustapojen valintaan.
Sijoittaminen on kokenut paljon muutoksia. Sen ajateltiin olevan vain tietyn vähemmistön etuoikeus, mutta nykyään se on arkipäiväistynyt merkittävästi. Sijoittajilla on myös laajempi tarjonta ja sijoittamiseen ryhtyminen on helpompaa. Helpompi sijoittaminen johtuu muun muassa rahaliikenteen digitalisoitumisesta.
Digitalisoituminen on tapahtunut selvästi myös lainamarkkinoilla. Lainoja haetaan yhea useammin verkosta, jossa tapahtuu yleensä myös lainojen kilpailutus. Lainahaku on tehty nykyään varsin helpoksi, mutta sitä pitää edelleen harkita tarkoin. Tutustu tarvittaessa asiaan tarkemmin ja lue pienlainojen yleiskatsauksesta täällä.
Pankkitalletukset perinteisimpiä sijoitusmuotoja
Pankkitalletukset ajateltiin ehkä aikaisemmin järkevänä tapana säästää ja sijoittaa. Monia viisaita asioita kuvaillaan lausahduksella “kuin laittaisi rahaa pankkiin”. Tämä on kuitenkin hieman vanhentunut käsite, koska pankkitilit ovat nykyään lähinnä rahan makuualustoja.
Rahaa on hyvä olla tilillä arjen pyörittämiseen, mutta sijoitusratkaisuna pankkitalletus ei ole tuottavin. Sen takia kannattaakin muistaa pankkitalletuksiin liittyvät periaatteet. Nollakorkoisen pankkitilin tarkoitus ei ole olla sijoituskohde. Säästöt pankkitilillä voi olla hyvä sijoittamisen alkupääoma.
Asuntosijoittaminen suosittua Suomessa
Kotini on linnani ja oma koti kullan kallis. Suomalaisten varallisuuden yksi kivijaloista on asuntoihin ja kiinteistöihin liittyvä pääoma. Suuri osa suomalaisten henkilökohtaisesta varallisuudesta liittyy omistusasuntoon tai vapaa-ajan asuntoon. Ne ovat useimmiten varallisuutta ja niitä siirretään eteenpäin sukupolville esimerkiksi testamentissa.
Moni suomalainen on siis asuntosijoittaja huomaamattaan. Sitä pidetään perinteisesti hyvänä sijoituskohteena, mutta pomminvarma tapa rikastua se ei kuitenkaan ole. Onnistunut asuntosijoittaminen riippuu paljolti arvonnoususta ja esimerkiksi saaduista vuokratuloista. Jos asunnon arvo nousee, voi vuokraamisesta tai myynnistä saada tuottoja.
Sijoitusrahastot monille tuttuja
Sijoitusrahastojen toiminta on melko yksinkertainen. Siinä henkilö sijoittaa rahaa rahastoon ja saa sitä vastaan rahasto-osuuksia. Rahastosijoittamisen suosio perustuukin sen vaivattomuuteen. Lisäksi sijoitusrahastojen tarjonta on laaja ja ne ovat valmiiksi hajautettuja.
Rahastoihin kannattaa suhtautua pitkäjänteisesti. Sen minimiaika on yleensä viisi vuotta, mutta rahoja voi halutessaan nostaa rahastosta. Nosto vaikuttaa kuitenkin todennäköisesti sijoituksen tuottoon.
Myös säännöllisyys on eduksi. Harvalla on rahaa sijoittaa kerralla isoa summaa, mutta rahastosijoittamisen tarkoituksena onkin sijoittaa säännöllisesti. Jos sijoitat esimerkiksi 100 euroa kuukaudessa, voit vuosien aikana kerryttää jo mukavan summan rahaa.
Osakesijoittaminen vaatii perehtymistä
Osakesijoittaminen on osa-alueensa ja vaatii yleensä muita enemmän aikaa ja paneutumista. Sen perimmäinen idea on saada voittoa yhtiön arvonnoususta. Osakesijoittaminen edellyttää usein perehtymistä osakemarkkinoihin ja sijoitettuihin yhtiöihin. Toisaalta osakesijoittamisen tuotto-odotus on yleensä korkeampi kuin rahastosijoittamisessa. Samaan aikaan riskit ovat korkeampia.
Osakesijoitusta ei tarvitse harrastaa yksin, sillä osakerahastot voivat toimia oivallisena sijoitusmuotona. Siinä osakerahastot sijoittavat osakemarkkinoille, mikä voi olla hyvä vaihtoehto aloittelevalle sijoittajalle.
Oikean sijoitusmuodon valinta
Sijoitusmuotoja on siis monia, mikä saattaa aiheuttaa hämmennystä aloittelijalle. Sen takia onkin tärkeää pohtia rauhassa sijoitustavoitteitaan. Silloin kartoitetaan toivottuja saavutuksia tietyllä ajalla ja tavalla.
Sijoitustavoitteiden valinta vaikuttaa sijoitusmuodon valintaan. Valinnassa kannattaa ottaa huomioon sijoittamisen tavoite, tuotto-odotus ja sijoitusaika. Näiden pitää olla myös keskenään tasapainossa. Jos sijoitustavoitteiden ja sijoitusmuotojen valinta tuntuu haastavalta, voi apua kysyä sijoitusneuvojalta. Sen avulla voi päästä hyvin alkuun.
Tavoitteiden ja pitkäjänteisyyden lisäksi sijoittamisessa tarvitaan myös päättäväisyyttä. Tärkein päätös liittyy sijoittamisen aloittamiseen. Sijoittamine ei vaadi välttämättä suuria summia. Tärkeämpää on, että sijoittajalla on motivaatiota, päätöksentekokykyä ja kärsivällisyyttä. Alku onkin usein korkein kynnys, jonka jälkeen sijoittaminen alkaa yleensä kiinnostaa varojen karttuessa enemmän.